juu, en tiiä miks ei päivitä sun sivuja, mutta joudun about 4 kertaa klikkaa kohdatsa "december" ennenkuin näkyyuudet merkinnät. Jämähtää tähän kohtaan enkä pääse pois vaikka kuinka yritän. Väittää koko ajan että ei sulla ole muita merkintöjä joulukuussa kuin 2 ja tää sammal on vimeisin merkintä.. Kone sekoilee varmaan!!! Mutta joka kerta sama juttu...tota decemberiä klikkaamalla vana pääsen sitten uusin teksteihin..
Tavallisesti en juurikaan ompele sisustus-juttuja muuten kuin omaan kotiin, mutta tällä kertaa tein pari tyynynpäällistä ystävälleni joululahjaksi. Enkä ihan mistä tahansa kankaasta, vaan Vallilan Kelohonka-kankaasta. Alunperin kangas on yksinäisestä, kokopitkästä verhosta, jonka sain meidän vanhemman kissan kasvattajalta, monen muun verhon mukana. Tein tästä kankaasta jo aiemmin meidän omaan vessaan vessapaperirullille säilytyspaikan, johon saa kolme rullaa paperia, sillä kaappitila vessassamme on rajallinen ja paperin loppuessa on harmillista joka kerta joutua hakemaan lisää vaatehuoneesta. Tyynynpäälliset uskaltauduin tekemään pitkäaikaiselle ystävälleni, joka hiljan muutti pois Turusta. Hän hankki uuteen kotiinsa valkoisen sohvan, jolle ajattelin näiden tyynynpäällisten tuovan mukavasti väriä. Ja nämä voi sitten aina vaihtaa toisiin päällisiin mielensä tai vaikka vuodenajan mukaan. Näissä oli ajatuksena, että teen niistä materiaaleista mitä kotoa löytyy. Niinpä toiseen tyyn...
Tässäpä olisi taas yksi pari Niina Laitisen suunnittelemia sukkia. Näistä kyllä muodostui taas yksi inhokki-projekteistani. Sukan varsi vielä oli nopea ja helppo tehdä, mutta tuo raidoitettu kantapää.. hyi, yök, ei enää ikinä! Näitä suunnittelin alunperin itselleni, mutta projektin loppupuolella kiinnostus näihin sukkiin oli totaalisesti lopussa ja ohjetta orjallisesti noudattamalla näistä tulikin itselleni liian suuret. Onneksi ystäväpiiristä löytyy pinkistä pitäviä, joten joululahjapakettiin sujahtivat nämäkin. Lankana on Gjestal Maija ja puikot tutut 3mm.
Had to really think which pictures I'll put in last because I've pretty much loaded up all the projects I've taken photo of.. So, again late with one picture. The top in the first picture is self-made. And the fabrics in the second picture I've already shown in my main blog.. The yellow one will turn into a hoodie after Christmas and the other one will probably end to kids pyjamas or something similar. These are the last pictures of my Christmas calendar. On 25th I'll pick the winner of the lottery so good luck everyone who have already left me a comment and those of you who haven't, you still have little bit of time left, so hurry, write anything. And MERRY CHRISTMAS to you all!!
heiiiii, nyt jäänyt 3 kuvaa välistä!!!
ReplyDeleteKyllä mulla kaikki kuvat näkyy, joka päivä oon laittanu.. vilkases nyt uudestaan.
ReplyDeletejuu, en tiiä miks ei päivitä sun sivuja, mutta joudun about 4 kertaa klikkaa kohdatsa "december" ennenkuin näkyyuudet merkinnät. Jämähtää tähän kohtaan enkä pääse pois vaikka kuinka yritän.
ReplyDeleteVäittää koko ajan että ei sulla ole muita merkintöjä joulukuussa kuin 2 ja tää sammal on vimeisin merkintä..
Kone sekoilee varmaan!!! Mutta joka kerta sama juttu...tota decemberiä klikkaamalla vana pääsen sitten uusin teksteihin..
Tota koneiden sekoilua tuntuu olevan liikkeellä.. :/
ReplyDelete